Ahdistunut ja epätoivoinen.

Epätodellinen. Toivoton.

Kuitenkin niin turta.

Minun oloni, sitä se on tänään. Juuri tällä hetkellä.

 

Mistä se kaikki pulppuaa? Aamulla päätin, että tänään on hyvä päivä. Tnään voin hyvin ja elän tavallista arkea, tavallista elämää ja hoidan ne arkiset asiat.

Kunnes taas tulee asia, joka saa luhistumaan sen kaiken paskan alle. Tällä kertaa sen teki KELA.

Olen ollut kaksi kuukautta täysin tuloitta ja loistavalla tuurilla edessä on vielä yksi kuukausi lisää. Kela katsoo minun sairaspäivärahahakemuksen saapuneeksi 8.10. jolloin Kela on vastaanottanut lääkärin B-todistuksen ja lausunnon. Kelan käsittelyaika on tällä hetkellä 4-6 viikkoa. Nyt ei siis auta muuta kuin vain odottaa ja toivoa, että sitä rahaa tulisi ja pian.

 

Tänä päivänä puhelimella soittaminen vähänkään vieraalle ihmiselle tai outoon paikkaan, etenkin johonkin virastoon, on suuren työn ja valmistautumisen takana. Ja nyt edessä olisi useampi virallinen paikka jonne soittaa ja pyytää lykkäystä laskujen eräpäiville.

Tiedän, että se soittaminen ja lykkääminen on aivan yksinkertainen asia. Tiedän, ettei minun edes tarvitse selitellä tilannettani. Tiedän, että saan lykättyä niitä eräpäiviä.

 

Mutta silti täytyy hengitellä rauhassa, kirjoittaa puhe valmiiksi paperille ja opetella se ulkoa. Ja silti soittaessa minä änkytän, alan selitellä, räpellän ja naputan kynää raivoisasti. Kaikki tämä korkeintaan viiden minuutin puhelun vuoksi.

 

Jännitys. Se on uusi tunne minulle. Aikaisemmin en ole jännittänyt lainkaan. Olen voinut olla mukana näytelmäkerhoissa, olen nauttinut koulussa pidetyistä suullisista esitelmistä ja minun on ollut helppo olla ihmisten edessä. Mutta nyt se kaikki on muuttunut.

 

 

Tänään ei ole hyvä päivä. Tänään haluan olla turta.